keskiviikko 4. helmikuuta 2015

HERVE GODIGNON

Viime viikolla oltiin Pepin kanssa Ypäjällä torstaista lauantaihin Herve Godignonin valmennusklinikassa. Peppi sai kehuja ratsastettavuudesta, ja kuski paljon vinkkejä tamman tasapainon kehittämiseen varsinkin laukassa.

Torstaina Peppi toimi hyvin, mutta oli taas aika lavoilla laukassa. Tehtiin paljon sileällä hommia, ja hypättiin vain helppoja pieniä yksittäisiä esteitä.

Perjantaina haasteelliseksi osoittautui isoakin isompi in-out linja, jonka Herve nosti aina 120 cm korkeuteen. Pepillä selkeästi hieman oman kropan tuntemus hukassa, koska otti kerran hyvin pahasti jaloilleen sarjalla, vaikka tuli ihan ok siihen sisälle. Ajattelin sen korjaavan seuraavalla kerralla, mutta ottikin vielä pahemmin jaloilleen, niin että toisesta takasesta lähti nahkat. Siitä tamma pelästyi niin pahasti, ettei suostunut menemään sarjalle päinkään ennenkuin se oli laskettu hyvin alas ja helpotettu tehtävää. Lopulta sitten meni hieman isompanakin, ja sai taas itseluottamuksensa takaisin. Kysyin Herveltä että toinko huonosti tai ratsastinko huonosti, kun tällainen pelästyminen pääsi käymään, mutta Herve totesi että "you did good, the horse just did not figure it out this time and got scared".

Lauantaina mentiin rataa, ja Peppi oli todella pehmeä suusta ja hyppäsi taas luottavaisesti sekä tarkasti, ja tasapaino laukassa tuntui hyvältä.

Herven klinikka herätti paljon ajatuksia ja aiheutti jopa hetkeksi pienen myllerryksen omassa ajatusmaailmassa sekä koulutusmetodeissa. Ehkäpä tästä johtuen myös Hevosurheilun haastattelijalla meni mun kanssa vellit ja puurot sekaisin, kun netissä julkaistu haastattelu oli ihan siansaksaa, ja ratsastajat sekä hevoset ja koko sanoma oli aivan sekaisin. En ehkä osannut jäsennellä juuri ko haastatteluhetkellä kokemaani tai sitten haastattelijan muistiinpanot olivat hieman puutteellisia, mutta lopputulos oli jokseenkin koominen ja sain hyvät naurut sitä lukiessa :)

Herve painotti tekemistä hevosen mukana, hevosen ehdoilla, jatkuvasti kouluttaen hevosta paremmaksi ja parempaan tasapainoon. Ratsastajan tehtävä on auttaa hevosta ymmärtämään apuja ja omaa kroppaansa, ja auttaa hevosta oivaltamaan itse asioita. Kaikki tämä on tehtävä pehmeästi, liikkeen mukana, keskustellen mutta selkeästi kertoen, mitä halutaan. Herven ratsastusta oli mahtavaa seurata, hän oikeasti hymyili kiivetessään joka hevosen selkään! Siinä on tavoitetta, aina positiivista vahvistamista sekä hevosille että valmennettaville, hetkessä elämistä ja elämästä sekä näistä upeista kokemuksista nauttimista!

Tänään oli ohjelmassa Pepillä samanlainen in-out tehtävä kuin Ypäjällä, mutta max 60cm korkuisena. Hyvin sujui, vaikka alkuun tamma oli hieman jännittyneen oloinen. Toivottavasti itsetuntoa on nyt pönkitetty, ja tamma siinä uskossa ettei in-out sarjat oikeasti pure!

Donna hyppäsi eilen soveltaen Herven klinikalla oppimaani, ja herranjumala kun tamma hyppäsi upeasti! Myös muut ratsutettavat toimineet todella hyvin, joten vaikka kaksi ihmisikää meneekin tämän lajin oppimiseen, niin ainakin tämä kuski sai Herveltä paljon apuja tälle matkalle!


maanantai 26. tammikuuta 2015

TUNTEJA SELÄSSÄ

Uusia ratsastettavia on tullut paljon, ja päivittäin tullut ratsastettua 4-5 hevosta. Ihanaa päästä kehittämään uusia tuttavuuksia eteenpäin! Oma ratsastus tuntuu nyt varmalta ja hyvältä, mutta vieläkin kroppa on hieman vino, eli paino oikealla. Yksi tamma loikkasi viikko takaperin oikean jalan päälle, ja koko jalka meni mustaksi sekä tuplakokoiseksi, mutta viikon verran istunta tuntunut vihdoin suoralta kun oikea jalka niin kipeä. Hmm eli seuraavan kerran kun taas vinoudun niin tietää millä homma saadaan nopeasti korjattua! :)

Viime torstaina tammat Henccalla Nuuksiossa treeneissä, ja huh kun oli vaikea tehtävä. Piruettilaukassa piti tulla pysty-pysty 7 metriä kahdella laukalla, ja sitten pysty-45 astetta-okseri-okseri-pysty linjaa, ensimmäinen väli n 9 metriä ja siihen kolme laukkaa. Pepin hyppy vei liikaa eteenpäin pystyillä, joten sen kanssa oli aika haastetta saada selkä pyöristymään ja hyppy aikaisemmin alas. Linjaa Peppi teki superhienosti, ja taisi tamma tykätä haasteesta kun hyppykin parani huomattavasti.

Donnalle tehtävä oli helpompi, ja tamman elastisuus teki tehtävästä jopa helpon. Tai sitten kuski vaan tajusi miten pitää ratsastaa, kun Pepillä oli ensin tahkonut tunnin verran samoja tehtäviä. Donna hyppäsi linjaa aika isona, n.140cm, ja Hencca jopa kysyi ensimmäistä kertaa että voiko mun hevonen mennä näin isoa. Totesin että on voitava, onhan se jo 7-vuotias. Donna teki hienoja hyppyjä ja ei hipaissutkaan puomia koko treeneissä. En muista koska olisi pudottanut viimeksi, olisiko nyt löytynyt oikea hyppykaari, ei ylihyppäystä vaan juuri sopivasti!

Peppi joutui nyt töihin, koska aloin epäillä ettei 3 kuukautta voi olla kipeä kasvusta. Ja kappas kummaa, tamma liikkuu nyt hyvin! Taisi olla vain liikaa virtaa ja huonoa läpiratsastusta, koska laukka tuntuu nyt hyvältä, isolta ja tasapainoiselta.

Tällä viikolla Herve Godignonin valmennus Pepillä Ypäjällä torstaista lauantaihin. Tai vieläkin hieman arvon kummalla mennä: Hencca oli sitä mieltä että ykköshevosella pitää mennä, ja Donna olisi näistä se laadukkaampi. Itse taidan kuitenkin tuumata niin, että Donna toimii nyt niin hyvin, etten halua muuttaa mitään toistaiseksi. Pepillä taas homma ollut hakusessa, eli se tarvitsee treeniä enemmän kuin Donna, sekä Peppi sinne HIHSsin perusteella myös kutsuttu. Pepin kanssa myös tulevaisuus edessä, ja pystyn ammentamaan treeneistä vielä pitkään oppia. Donnan tulevaisuudesta ei voi sanoa kuin että isojen luokkien hyppääjä, mutta ei välttämättä mun kanssa, riippuu kauan tuo oma lompakko venyy ja paukkuu. Toivotaan että hyvä haltija taikoo sinne euroja taas yön aikana!

Joka tapauksessa ihanaa päästä reissuun ja kuuntelemaan hyviä luentoja valmennustapahtumaan, sekä saamaan vinkkejä treeniin!


maanantai 12. tammikuuta 2015

PANTSUN TREENIT

Pantsu tuli Metsäniittyyn pitämään valmennusta, ja pitkästä aikaa vein tammat Pialle näytille.

Harjoitus oli hyvinkin tuttu, in-out sarjoja kaarevalla uralla lyhyillä sivuilla ja koko rata leikkaa linjoilla okseria ja lyhyttä kolmen askeleen pysty-pysty linjaa. Mun ehdoton lempiharjoitus tahdin löytämiseen, ja tammat tehneet tätä koko syksyn noin kerran kuussa. Samoin omille valmennettaville tykkään käyttää, jos tahdissa on sanomista.

Peppi suoritti hyvin ja harjoitus oli sille helppo, eikä Piakaan nostanut kuin ehkä max 120 tasolle. Mutta tamma vieläkin etupainoinen ja lavoilla, ja laukka ei tahdo millään irrota vaan jää matalaksi. Taitaa siis kasvaa reisi pituutta, silloin nuoret hevoset on aina aika hakusessa laukan kanssa. Pian mielestä Peppi hyvin koulutettu ikäisekseen ja erittäin hyvä ratsastettavuus sekä esteäly, mutta näyttää kuulemma kuin 10 -vuotiaalta konkarilta. Kotiläksyksi Pepille isompaa laukkaa ja paljon kevyessä istunnassa työskentelyä, ja vahvempaa tuntumaa ja imua ennen estettä. Sekä lisää voimaa laukkaan ja hyppyyn. Itse uskon siihen, että tasapaino löytyy taas kun kasvu valmis, mutta töitäkin saa tottakai tehdä ja pitääkin. Reisiluun kasvaessa kipeytyvät vain helposti, joten olenkin loman jälkeen tehnyt hieman vähemmän laukkatyöskentelyä ja enemmän ravissa töitä, joka tammalle nyt helpompaa. Kun nyt lumi pysyisi niin pääsisi laukkaamaan sinne maastoon!

Donna oli aika hottina alkuun mutta rauhoittui sitten, aika vahvasti imi kuitenkin esteelle koko treenin. Oli todella irti puomeista ja teki hyviä pyöreitä hyppyjä selän läpi. Pian mielestä Donna on super hieno, ja omaa paljon kapasiteettia, ja sekä ratsastettavuus että tasapaino on parantunut huimasti viime keväästä. Pian mielestä myös minun ratsastukseni on analyyttisempää ja ratsastan hevoset parempaan tasapainoon kuin aiemmin, sekä tahti on tasaisempaa. Se oli mukavaa kuulla, välillä kun tuntuu että omat valmennettavat menee kovaa vauhtia eteenpäin ja itse valmentaja kovaa vauhtia taaksepäin!? :)

Kaiken kaikkiaan treeneistä jäi hyvä fiilis, ja tammat sai kehuja sekä kuskikin lisää varmuutta omaan tekemiseen ja filosofiaan. Mutta se täytyy todeta, että kyllä tällaisilla hyvillä hevosilla on aivan mahtavaa saada treenata!


tiistai 6. tammikuuta 2015

TREENIÄ

Pepillä on ollut vaikeuksia löytää tasapainoa laukassa loman jälkeen, mutta nyt viimeisen viikon ollut oikein hyvä ja tasapaino uudella isommalla kropalla on alkanut löytyä. Toivotaan että kasvu alkaisi olla lopuillaan, mutta veikkaan että vielä tulee jonnekin lisää senttejä, sen verran tamma makoilee ja nuokkuu. Kasvaminen taitaa olla rankkaa!
Donna löytänyt aivan uuden kokoamisasteen ja paremman tasapainon, kun on todella hyvä ja rento ratsastaa sekä kasvattaa aika lailla ylälinjaa tällä hetkellä. Ollaan tehty kyllä paljon kokoamista, mm. sik-sak sulkuja laukassa ja laukkapiruettejakin väännetty.

Viikko sitten maanantaina oltiin Henccalla Nuuksiossa treeneissä ja Donna ei varmaan koskaan ole ollut niin rento, mutta samalla hypännyt äärimmäisen terävästi. On selkeästi suorempi ja voimakkaampi myös hypyssä, sekä keskittyy tehtäviin oikein hyvin.
Peppi oli hieman vielä ruosteessa kun hyppytaukoa kertyi 5 viikkoa. Ennen näitä treenejä teki vain kerran pieniä in and outeja. Hypyt oli aika vinoja ja laakoja, mutta tietäähän ainakin minkä kanssa on tehtävä töitä: suoremmaksi, rennommaksi ja parempaan tasapainoon siis.

Sunnuntaina molemmat hyppäsivät jumppaa, pysty-pysty-pysty reilu 9 metrin väleillä. Peppi oli jo suorempi ja hyppy pyöreämpi, johtuu varmasti paremmasta tasapainosta laukassa. Donna oli erittäin hyvä ja hyppäsi kevyesti tallilaisten mielestä "ihmisen kokoisia" esteitä, tehden linjaa 135-140 tasolla, odottaen itse väleissä. Kuskista esteet tuntui lähinnä maahankaivetuilta ja se vasta hauskaa onkin: vielä viime kesänä kaikki esteet Donnan kanssa meinasi poistaa kuskin kyydistä kesken kaiken ja hypyt oli 180cm korkeudelta, nyt hyppää ilmavasti ja pyöreästi mutta ei liikaa. Toivottavasti myös oma istunta esteen päällä on paranemaan päin, ainakin helpoilta hypyt nyt tuntuivat!

Ihanaakin ihanampi uusi Iris Bayer takki saapui vihdoin!! Tallipäivän jälkeen oli mukavaa mennä ruokaostoksille ja näyttää vieläkin hyvältä uutuuttaan kiiltelevän takin kanssa :) Aina talliromppeissa kun kulkee aamusta iltaan, niin tuollainen uusi ihanuus päällä saa olon tuntumaan superhyvälle!

Tämän viikon sunnuntaina mennään pitkästä aikaa Pantsuun. Piia nähnyt tammat viimeksi viime keväänä. Mielenkiintoista kuulla, mitä hän on niiden kehityksestä mieltä ja mitä saadaan kotiläksyksi!

perjantai 5. joulukuuta 2014

TALVITAUOLLA

HIHS ohi ja kausi takana. Pieniä pettymyksiä kauden loppuun, mutta vastoinkäymisiin tässä lajissa on totuttu! Ja niin uskomattoman hieno kausi takana että enempää ei kai voi pyytääkään! Tällä kaudella Laatuarvostelun finaalin toinen,, Noviisifinaalin toinen, Racing sarjan voitto, RJL Derbyn neljäs ja joukkueSM pronssia. Näillä ilon hetkillä puurretaan monta vuotta eteenpäin!

HIHS meni kyllä aika penkin alle, Peppi oli hyvin jännittynyt ja pelokas eikä esittänyt parastaan. Pepillä kasvu taas käynnissä ja on aina silloin hyvin pinkeä, joten on saanut HIHSsin jälkeen lomailla melkeinpä kuukauden päivät. Taluteltu on päivittäin ja pari kertaa käyty maastossa, muuten saanut olla tarhassa.

Donna on ollut super hyvä ja kävi Ypäjällä hyppäämässä upeat 110 ja 120 avoimet luokat. Kympissä ratsastin ensimmäistä kertaa hieman aikaa ja tuloksena massiivisessa melkein 90 lähtijän luokassa 6 sija. 120 aikaluokassa hyvä aika mutta harmittavasti viimeisen esteen pudotus. Tamma oli rento ja hyvä ratsastaa, ja radat tuntuivat helpoilta. Tuomarinkylässä viime viikonloppuna hyppäsi seurakisoissa kympin voittoon, ja uusinnassa tamma todisti olevansa yksi nopeimpia hevosia, mitä olen saanut ratsastaa. Tamma kääntyy aivan pennin päällä, säilyen silti rytmissä ja tasapainossa.

Tallin vuokrausdiili kariutui, mutta onneksi valmennusasiakkaita riittää ja myyntihevosten välitys ulkomailta on lähtenyt hyvin käyntiin. Ikävä kyllä Donna joutuu nyt myyntiin, kun omaa tallia ei tullutkaan. Harmittaa todella, mutta täytyy sitten miettiä tilalle taas jotain uutta nuorta, jos nyt menee kaupaksi. Kurjaa vaan myydä hyvät hevoset aina kun ne saa valmiiksi isommille radoille, mutta jos Pepin saan pidettyä, niin on se ensimmäinen kerta urallani, kun on mahdollista edes yksi hevonen pitää hieman pidempään!

Tammat raspattiin ja rokotettiin maanantaina, joten ottavat kevyesti tämän viikon ja sitten alkaa taas kunnon treeni kohti uutta kautta! Team Eurohorses järjestää joulun jälkeen kisat Ypäjällä, joten mahdollisesti suunnataan sinne ainakin Pepin kanssa, Donnankin tottakai jos vielä on maisemissa!

Tässä videota kuukauden takaisista Henccan treeneistä, jossa molemmat tammat hyppäsivät hyvin ja iloisella mielellä oltiin liikenteessä :)
Peppi: http://youtu.be/zrpew4_OryQ
Donna:  http://youtu.be/-dxyDSapWGk ja http://youtu.be/oUs2QoUPPX0


maanantai 13. lokakuuta 2014

TAMPEREELLA


Eilen molemmat tammat kävi Tampereella hyppäämässä nuorten hevosten kympin. Ihana kisapaikka nuorille, tilaa sekä verryttelyssä että areenalla, ja kaikki toimi moitteetta!

Donna oli todella rento koko reissun ja hyppäsi rauhallisen radan. Yksi puomi tuli alas mutta olin todella tyytyväinen: pääsin ratsastamaan koko radan ilman painetta kädellä tai jalalla, ja tamma hyppäsi rentoja normaaleja hyppyjä ilman puolen metrin ilmavaraa. Näyttää että treeni on mennyt oikeaan suuntaan. Vaikka harmitti sikana olla menemättä Racing ja Prohay finaaleihin, niin kyllä taisi kannattaa rakentaa hevosta tällä uudella rennommalla metodilla, niin hyvältä tamma nyt tuntuu!

Peppi ei ehtinyt verkkailla paljoa kun tammojen lähdöt niin lähekkäin, ja jäi aika pinkeäksi. Katseli radalla seiniä ja mainoksia, mutta keskittyi esteisiin hyvin ja niitä ei taaskaan katsonut ollenkaan. Peppi teki hyvän nollan, vaikkei ehkä lyhyen verryttelyn takia ollut niin avuilla kuin normaalisti. Toivotaan ettei HIHSsissä katsele laitoja ihan noin paljon, muuten voi olla haasteellista saada tehtyä rentoa rataa! Jännä hevonen sikäli, katsoo aina todella paljon kaikkea mutta esteille ei jarrailla. Seiniä voidaan oikeen väistää kylkimyyryä, mutta jos seinässä kiinni on este niin sitten sinne seinän viereen voi mennä ihan rennosti :)

Ratsutuksessa ja myynnissä ollut Polyfino-Volatire tamma Britney meni heti ensimmäiselle kokeilijalle, ja siitä tulikin todella paljon kyselyitä. Kiva, kyvykäs ja helppo tamma, mikäs tuollaisia on myydessä ja mukavaa oli sitä pari viikkoa työstää! Näyttää siltä että ensi kuun alussa tulee kolme kivaa 5-vuotiasta myyntiin, joista parista melkein toivoisi etteivät mene heti, niin lahjakkailta estehevosilta vaikuttivat! Sääli että kisat alkaa olemaan loppu, niillä olisi mukavaa ollut ottaa parit nuorten hevosten luokat! No ehkä Tampereelle marraskuun puoliväliin voisivatkin ehtiä.

Pepillä siis ohjelmassa seuraavana HIHS, ja molemmat omat tammat käy marraskuussa Ypäjällä ja Tampereella. Sitten alkaa kauden kisat olemaan siinä. Mutta talvitauko on siitä mukava, että pääsee taas työstämään ja rakentamaan hevosia ihan eri tavalla kuin kisojen keskellä. Peppi voisi saada hieman huiliakin, sen verran on hommia tehnyt tällä kaudella!



lauantai 4. lokakuuta 2014

UUSIA TUULIA

Niin kiirettä on pitänyt, ettei ole ehtinyt edes tänne kirjoitella. Racing -voiton rohkaisemana päätin siirtyä kokonaan hevosalalle. Olen jo aiemmin tehnyt pelkästään hevoshommia, sekä ratsastuksenopettajana ratsastuskoulussa että ulkomailla ratsuttajana, mutta nyt aika tuntui oikealta uskaltautua täyspäiväiseksi yrittäjäksi.

Jatkossa tarjoan ratsutuspalveluita Metsäniityn tallilla Tuusulassa sekä hevosen omistajien kotitalleilla, sekä valmennan aiempaa enemmän ratsukoita. Hevosia tulee ulkomailta sekä kilpailutettavaksi että myyntiin.

Omat tammat ovat kulkeneet hyvin. Peppi teki upeat radat Ypäjällä viime viikonloppuna, mutta sunnuntaista jäi aika harmistus: Prohay finaalissa115cm tein nopeaa nollarataa uusinnassa, mutta viimeiselle esteelle en uskaltanutkaan noudattaa radankävelyssä tekemääni suunnitelmaa ratsastaa viimeinen linja seitsämällä laukalla. Turha himmailu viimeiselle esteelle aiheutti pudotuksen ja samalla Prohay Finaalin voitto karkasi käsistä. Kyllä harmittaa!

Donna on käynyt treeneissä Henccalla hypäten 130-140 tehtäviä. Muutin kokonaan tyyliä tamman kanssa, vaihdoin gägiin kaksilla ohjilla ja ratsastuksen enemmän kevyemmäksi jenkkityyliksi. Tamma hyppää upeasti ja kun uusi tyyli on kunnolla hanskassa, uskoisin että tamman ylihyppääminen vähenee ja uusi, rennompi Dorette B alkaa tekemään pelkkää nollaa, ilman puolen metrin ilmavaraa joka turhaan kuluttaa hevosta! Yritän vieläkin saada pidettyä tamman itselläni, koska olisi hulluutta luopua näin hyvästä hevosesta. Ostaja Saksassa olisi valmiina, mutta jos vain millään saan lompakon riittämään, niin kilpailen vielä ensi kauden tällä upealla tammalla!

Myös Peppi on käynyt treenaamassa Henccalla pariin otteeseen, ja Hencca välillä innostuu nostamaan esteet aika tappiin näin nuorelle hevoselle. Peppiä ei sikäli haittaa, itsetunto on kohdillaan ja hyppää sitä paremmin, mitä korkeammalla puomit ovat. Pepin kanssa valmistaudutaan nyt HIHSsiin. Peppi on käynyt paljon maastossa ja kuopilla kiipeilemässä, ja koulutreenissä alan vaatia enemmän kokoamista.

Tampereella 12.10 on nuorten hevosten kymppi jonne lähtee molemmat tammat.