tiistai 22. heinäkuuta 2014

KEMIÖ

Upea sää, upea areena ja upeat kaksi tammaa!

Molemmat tammat hyppäsivät lauantaina rennot ja hyvät nollaradat Racingissä, Peppi 110/115 ja Donna 120/125 tasolla. Varsinkin Donna hyppäsi isosti ja varmasti tehden pyöreitä hyppyjä! Kumpikaan ei katsellut tai kyttäillyt ja vaikka kuski yritti välillä häiritä menoa turhalla jännittämisellä ja varmistelulla, sai molemmat 2 pistettä lisää.

Sunnuntaina Peppi tuntui hyvältä, mutta minä säädin uusinnassa ja toin trippelille aivan liian pienesti, tuloksena 0-4 ja 2 pistettä lisää. Johtaa sarjaa kuitenkin vielä kolmella pisteellä.
Donna tuntui hyvältä sunnuntaina ja oli todella irti puomeista. Taisin tehdä megapitkät tiet isolla ja vaikealla uusintaradalla kun saatiin 2 aikavirhettä! 0-2 tuloksella sai Donnakin kuitenkin 2 pistettä lisää ja mahdollisuudet finaaliin pääsyyn kasvoivat!

Joka tapauksessa upea viikonloppu, kun joka luokasta tuli sijoitus!

Donnasta lähtee valitettavasti myynti-ilmoitus tällä viikolla, koska taloudellinen tilanne ei kestä kahden hevosen pitoa ja kilpailuttamista. Kilpailumaksut ovat karanneet ihan käsistä, ja vaikka kuinka tekisi töitä niin rahat ei vain riitä. Ja kaikki reitit kokeiltu, esim. sijoittajille yritetty myydä osaa hevosista yms..Todella sääli, kun itse tehty hevonen alusta asti, äärimmäisen lupaava ja skoupikas sekä todella ihana persoona. Mutta kun omakasvattia eli Peppiä ei pysty myymään niin vaihtoehtoja ei paljon jää. Katsotaan nyt meneekö kaupaksi ihan heti, vai saanko kenties mennä vielä sen kanssa finaalit syksyllä.
Ja kun nuorten hevosten MM-kisahaaveet jouduin rahan takia hautaamaan tänä vuonna, niin ehkä ensi vuonna pystyisi Pepin kanssa lähtemään, jos kaikki menee hyvin ensi kaudella!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

DONNA DUMISSA

Donna kävi hyppäämässä metrin Dumin seurakisoissa sunnuntaina. Teki rauhallisen radan 0-0 ja tuntui erittäin hyvältä. Olen aiemmin hypännyt pelkällä nivelellä, mutta nyt vaihdoin suuhun nivelpelhamin kahdella ohjalla saadakseni hieman lisää kontrollia, joka tuntuiki oikein hyvältä vaihtoehdolta. Kokeilin myös gägia kahdella ohjalla ja suoraa kumibaby-pelhamia, mutta ei tykännyt kummastakaan vaihtoehdosta, varsinkaan suorasta kumista. Veikkaan että paras olisi nivel-babypelham, kunhan sellaisen jostain löydän! Tai kimblewick voisi myös olla kokeilemisen arvoinen!

Perjantaina on lähtö Kemiöön! Peppi menee 5 vee Racingiä ja Donna saa mennä 6 vee Racingiä, kun tuntuu niin hyvälle. Eivät ole hypänneet nurmella melkein vuoteen, joten se voi aiheuttaa hieman haastetta. Sikäli molemmat hyppäsivät viime keväänä Hollannissa pari kuukautta melkein pelkästään nurmella, joten nurmikokemusta on niillä ehkä enemmän kuin monilla muilla.

Kemiön nurmi mietityttää hokkivalintojen osalta, koska taitaa olla hiekanajon jälkeen todella tiivis. Vaihtoehtona laittaa lyhyttä nurmihokkia kannalle, tai sitten Saksasta ostamiani päästä terävämpiä mutta suht lyhyitä, leveitä nurmihokkeja ulkosyrjälle, ja normaalia matalaa kapeampaa nurmihokkia sisällä. Täytyy testailla perjantaina kun ratsastan hevoset paikan päällä. Jos todella tiivis niin sitten ehkä talvihokkia sisälle, ja jos sataa niin... No mietitään niitä sitten!

torstai 10. heinäkuuta 2014

SAVONLINNA

Savonlinnaan oli kyllä aika ajaminen, vaikka matka menikin nopeasti hyvässä seurassa. Ratsastin Pepin torstaina paikan päällä ja oli todella jumissa reissusta. Perjantaina tamma aivan poikki ja vieläkin jumissa. Meni nuorten hevosten kympin perjantaina ja otti yhden pudotuksen. Radan jälkeen mietin, etten starttaisi lauantaina ollenkaan jos on noin kovin väsy.

Lauantaina päätin kuitenkin katsoa miltä tuntuu verkassa, ja olikin taas täynnä virtaa, joten menin radalle asti. Peppi teki varmastikin parhaimman ratansa, hyppäsi isosti ja läpi selän tehden nollan. Sunnuntaina oli jo todella virtainen ja vähän häsläkin, mutta teki pitkällä ja vaikealla radalla silti nollan sekä uusinnassa nolla myös. Itse en ollut tyytyväinen sunnuntain rataan, jäin vähän suuhun kiinni ja tuntui että menen käyntivauhtia ja nyppyytän lähelle. Videolta katsottuna ei niin paha ollutkaan ja aikakin perusradalla taisi olla nopein, eli on siinä minulla pitkälaukkainen hevonen kun tuolla tahdilla on niin nopea! Mutta niinhän se on, että jos alan ratsastaa isompaa laukkaa niin saa joka välissä olla ottamassa rytmiä pois, joka ei ole hyvä asia. Mieluummin samaa rauhallista rytmiä koko rata!

Tässä sunnuntain rata videolla: https://www.youtube.com/watch?v=c9-EPYy3NmM . Radan loputtua oikein huomaa kun pudistelen päätäni, niin tyytymätön olin omaan ratsastukseeni.

Peppi sai taas täydet sarjakilpailupisteet ja jatkaa johdossa! Kova taisto jatkuu, mutta onneksi Peppi näyttää sittenkin jaksavan ja tuntuu paranevan koko ajan!

Donnalla taas hieman epäonnea kun tarhasuojat oli kiristetty liian kireälle, tuloksena turvonneet etuset. Samahan kävi Pepille viime kesänä, turvotus kesti pari päivää mutta ikävät valkoiset karvat jäi muistoksi. Ahkeralla kylmäyksellä turvotus nyt poissa ja ilmoitin tamman Kemiöön. Käydään Dumissa hyppäämässä metri ja sitten katson menenkö 5 vai 6 -vuotiaiden sarjaa. Kun nuo estetreenit on nyt aika vähiin jääneet niin täytyy katsoa josko menee 10 senttiä pienempää. Ja jos ei tunnu valmiilta treeneissä ensi viikolla niin sitten saa jäädä kotia.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

SALO

Henccan treenit viime tiistaina Pepin kanssa meni oikein mallikkaasti. Mentiin jumppasarjaa v-puomeilla ja tamma alkoi tehdä upeita pyöreitä hyppyjä, sekä ponnisti terävästi. Lopuksi mentiin lankku-vesiokseri linjaa 5 laukalla,  ja lankku taisi lopuksi olla 130 ainakin jos ei enemmänkin. Peppi teki tehtävät todella hienosti ja Henccaltakin tuli kehuja. Kuski nyt on vieläkin vino, mutta yritys on kova suoristua! Siihen kyllä tarvittaisiin enemmän Henccan silmiä ja treeniä kuin mihin nyt on varaa ja mahdollisuuksia :(

Salossa Peppi oli todella terävä verryttelyssä molempina päivinä, ja hyppäsi upeita pyöreitä hyppyjä. Lauantaina radalla hieman pinkeä ja hypyt ei niin selän kautta läpi, nolla kuitenkin. Sunnuntain radalla oli sitten hyvinkin rento ja teki hienoja hyppyjä avaten takaa. Nolla myös sunnuntaina ja johto 5-vee Racing sarjassa säilyi!! Kyllä sitä onnen kyyneleitä tuli sunnuntain loppuverryttelyssä, niin ylpeä saa omakasvatistaan olla!
Nukuttiin trailerissa hevosenhoitaja Emilian kanssa, ja reissu oli oikein mukava sekä yölläkin oli melkein lämmin :) Kanssakilpailijat kyllä hieman ihmetteli meidän majoitusta, mutta mieluummin sitä nukkuu trailerissa jotta saa sitten kisattua kaikki Racing osakilpailut, on ne sen verran kalliita nuo kisaviikonloput että kaikki on kotiinpäin köyhälle ihmiselle!

Pepillä on nyt hieman liian rankka viikko, Salon kisat ja eilen muutto uuteen talliin. Torstaina lähdetään ajamaan kohti Savonlinnaa. Onneksi tamma ei stressaa uusissa paikoissa ja on heti kuin kotonaan, ainoa että ihmetteli missä ne kisat nyt oikein on.. Saa kuitenkin nyt kropalle lepoa jos pää on liian kovilla: eilen liinassa hetken happoja pois, tänään maneesissa kevyesti ja huomenna vain tarhailua. Toivotaan että tamma jaksaa!

Donna alkanut olemaan taas todella hyvä ratsastaa ja palannut normaaliin treeniin. Tänään otti hieman pieniä hyppyjäkin uudella kentällä ja into oli melkoinen! Donnalle suunnitelmissa Tuomarinkylässä kymppi ja sitten Kemiöön Racingiin. Montaa hyppytreeniä ei tässä välissä ehdi ottaa, mutta koska ei kokonaan joutunut lomailemaan niin kunto on ihan entisensä!