tiistai 26. elokuuta 2014

NHF

Peppi meni upean viikonlopun Ypäjällä nuorten hevosten festivaaleilla. Perjantain verkkaluokassa metrissä nolla, vaikka olikin aika jännittynyt ja katseli kaikkea. Lauantaina olikin hyvin rento ja teki 5 vee Derbyyn nollan ensimmäisessä osakilpailussa, sekä taisteli Noviiisifinaalin voitosta 120 uusinnassa. Voittaja uskalsi kuitenkin hanattaa vielä kovempaa kuin minä ja tuloksena meille siis Noviisifinaalin toinen!
Sunnuntaina tammalla todella paljon virtaa ja hyppäsi upeasti, mutta kuski nukkui yhtäkkiä kesken radan ja tuloksena yksi kielto sekä aikavirhe. Tulin 24m trippeli-pysty kaarevalle suhteutetulle sisäkaarretta ja ajattelin sujuvan helposti viidellä, mutta oltiinkin tulossa viidellä ja puolella. Tämän takia annoin käytännössä hevosen vain jatkaa linjaa ohi esteen missä ei ehkä ollut mitään järkeä, mutta enpähän halunnut huonoa kokemusta rysäyttämällä veden sekaan, sillä saa nimittäin helposti pelokkaan hevosen. Nyt harmittaa, olisi pitänyt mennä kuudella! Tuloksella ensimmäinen ei-sijoittunut, ei rahaa ja aika harmistus! Mutta pitäisi olla tyytyväinen, ei puomin puomia koko viikonloppuna ja Peppi taas parani vikaa päivää kohden, eli kuntoa riittää!

Muutenkin ollut nyt aika huonoa tuuria, Peppi joutui olemaan lomalla 1,5 viikkoa ennen NHF:ää. Ensin pisti ampiainen satulan paikkaan ja tuloksena aikamoinen turvotus juuri satulan kohdalla! Ja sitten tamma heitti tarhassa jalkansa sähkölangan toiselle puolelle, tuloksena turvonnut etunen. Ultrattiin ennen kisoja keskiviikkona ja kaikki jänteet priimakunnossa, oli ollut vain mustelma, mutta kisavalmistelu jäi käytännössä nollaan. Käytiin me pari kertaa juoksulenkillä maastossa ennen jalkahässäkkää, minä pinkoen maassa ja Peppi hölkötellen vieressä, mutta ei se ehkä mitään ideaalia treeniä hevoselle ole, minun kunnolleni kylläkin!
Donnalla tuli naulanpainama Lappeenrannan irtokengän lyönnistä, ja ollut myös lomalla. Ajattelin ettei sillä olisi finaalipaikkaa ja kun ei mitään tärkeitä kisoja, niin annoin rauhassa parannella naulanpainamaa.. Tänään sitten tuli kutsu Racing- finaaliin, mutta ei sitä taida treenaamatta uskaltaa lähteä kun on aikas isoa.. Katsotaan.. Oikeasti Donna tarvitsisi tähän väliin kotitreeniä ja pari kymppiä, ennenkuin on Tulevat Tähdet Finaali syyskuussa Ypäjällä. On niin varovainen hevonen ja niin lahjakas, ettei yhden finaalin takia kannata ryssiä yhtään. Sääli kun ei tiennyt finaalipaikasta yhtään aiemmin!

Toivotaan nyt kuitenkin että kuskilla riittää hermo Racing- finaaleissa tuoda Peppi maaliin kunnialla, ja että tämä huono tuuri nyt loppuisi, koko ajan jotain pientä molemmilla. No kai sitä pitää olla tyytyväinen ettei mitään isoa, pysyvää tai vakavaa kummallakaan!


torstai 14. elokuuta 2014

KIIRETTÄ JA SM MITALEITA

En olekaan ehtinyt kirjoitella hetkeen! Peppi kävi heinäkuun lopulla ottamassa Kangasalalta Noviisifinaaliin paikan, ja Donna hyppäsi kympin. Molemmat meni nollaa mutta hieman huonoakin tuuria matkassa: Donnalla irtosi martingaali kesken vauhdikkaan uusinnan! Jouduin pysäyttämään hetkeksi laittaakseni rintaremmi -martingaalin takaisin kiinni, ja sitten matka jatkui!

Lappeenrannassa oli viimeinen Racing osakilpailu viime viikonloppuna. Donna irroitti kengän pariinkin otteeseen, joten Donnan osalta kisat ei menneet ihan putkeen. Perjantaina en saanut ratsastettua kun kenkä puuttui ja lauantaina oli liikaa virtaa, joten hieman juoksi ja otti kaksi puomia. Sunnuntaina ratsastin itse todella huonosti ja päätin keskeyttää, vaikka tamma tuntui hyvältä. Aina ei voi sujua ja silloin on parempi jättää toiselle päivälle tuollaisen vaikean radan hyppääminen, joka Lappeenrannassa sunnuntaina oli!

Peppi meni lauantaina helpon nollan, ja sunnuntaina Racingissä otti ensimmäisen esteen alas, tuli turhankin rennosti. Hyppäsin vielä kakkosesteen ja keskeytin, kun ei kerran pisteitä saatu lisää. Peppi tuntui hyvältä ja on kaivannut vähän haastetta ja esteisiin kokoa, joten otin Pepin mukaan joukkueSM kisaan. Meillä oli vain kolmen hengen joukkue ja kaikkien tulos laskettiin lopputulokseen. Peppi meni upean nollan isolla 120 radalla, ja Vilma ja John saivat yhdet pudotukset. Tulos riitti pronssimitaliin, aivan uskomatonta!! Peppi taitaa olla nuorin hevonen, joka on koskaan saanut SM mitalin :)

Seuraavana nuorten hevosten festarit, ja siellä Pepillä edessä Noviisifinaali ja 5 vee Derby!